Perinteisesti raskaudesta ei saa kertoa ennen kuin suurin keskenmenoriski on ohitettu. Se tarkoittanee noin kolmea kuukautta. Siinä vaiheessa vatsakin pömpöttää jo siihen malliin että tarkkasilmäisemmät tuttavat arvaavat vaihtoehdot: liikaa sipsejä tai raskaus.
Miksi kummassa siitä pitäisi vaieta? Siksikö, ettei joudu selittelemään kun se "nyytti" tai "taimi" sitten lorahtaakin keskeneräisenä vessanpönttöön tuskanhuutojen ja perkeleiden säestämänä?
Jokainen valitkoon itse tapansa. Minä ilmoitan nyt, pääsiäisenä sattuneen toiminnan tuloksena, että olen paksuna. Tiineenä. Ryhdyn porsimaan. Mitä sitten jos raskauteni keskeytyy? Tai paljonkin. Mutta miksi läheiseni eivät kestäisi kuulla siitä? Ovat ne kauheampiakin tarinoita kuulleet, ottaneet kotiinsa yöksi kun olen suutuspäissäni lähtenyt parisuhteesta lätkimään. Kuunnelleet vieressä kun kultamussukka vappukännissä keksii huoritella minua. Onko niiden rinnalla ilmoitus "en mä olekaan raskaana" jotenkin tuskallista kuultavaa?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti